Kulutusluottoja on nykyään lähes kaikilla. Nykyään on ihan tavallinen kuluttamisen käytäntö, että ostetaan ensin ja maksetaan vasta sitten. Eli toisin sanoen ei enää säästetä vaan ostetaan lainalla.

Pikalaina-tulee-tilille-heti-kun-lainapa

Jos talous on kunnossa sillä ei oikeastaan ole mielestäni mitään väliä. Minullakin on koko ajan joku kulutusluotto päällä - jos ei muuta niin luottokorttilaskua jatkuvasti jonkin verran! Mutta mitä siitäkään?

Lainoista ja kulutusluotoista puhutaan nykyään tosi paljon, että ylipäätään suomalaisilla kuluttajilla olisi lainaa liikaa. Tämä on ihan puppua, koska vaikka sitä lainaa olisi, sitä on monilla muilla moninkertaisesti enemmän! Esimerkiksi tanskalaisilla tavallisilla kansalaisilla on lainaa jopa 200 kertaisesti tuloihin nähden! Ja yleensähän sitä omaisuutta pukkaa kertymään sen lainan takeeksi jonku verran, ei kaikilla kylläkään, kun osa hussuttaa lainarahatkin turhuuteen.

Lainoista ja kulutusluotoista tai ylipäätään talousasioista kannattaakin puhua paljon, sillä ihmiset ei tiedä niistä mitään! Netissä on paljon hyvää tietoa, esimerkiksi täällä sivustolla on lainatietoa ja monella muulla sivustolla myös, kannattaa selata ja haastaa itsensä

Monien uusien tutkimusten mukaan suomalaiset tietää todella vähän talousasioista. Koululaisten pisa-tutkimuksissa suomi ei ole osallistunut talousosioon, joten siitä ei ole tietoa, mutta muiden maiden kohdalla on havaittu, ettei talousosaaminen korreloi esim hyvän matikkamenestyksen kanssa. Vaikka suomalaislapset menestyisivät pisassa, he eivät välttämättä tiedä ihan mitään taloudesta. Tästä kielii ehkä sekin, kun suomalaisnuoriso lankes oikein porukalla pikavippeihin, joista sittemmin tuli melkoisesti ongelmia. Tällä hetkellä pikavipit ovat vanhemman väen ongelma, jotka eivät hekään välttämättä osaa käyttää rahaa.

Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista ei tiedä mitä tarkoittaa pankin marginaali lainassa. Tähän marginaali termiin törmää jokainen, joka lainaa ottaa. Kokeileppa itse, tiedätkö sen verran kuin keskivertosuomalainen taloudesta, HS:n sivuilla on on hauska testi, täällä. Moni ei esimerkiksi tiedä mitä inflaatio tarkoittaa saati miten se vaikuttaa tavallisen kansalaisen eli minun elämään!

Itsellä on tietysti tullut moni taloustermi tutuksi ihan vaan siksi, että olen ollut kiinnostunut taloudesta. Ja siksi, että olen ottanut useampia kulutusluottoja netistä ja perehtynyt samalla hyvin tarkasti lainojen ehtoihin, kaikkiin termeihin ja muihin yksityiskohtiin. Netistä kun ottaa lainaa, on pakko ottaa itse selvää, kun ei ole ketään tätiä siinä keltä kysyä. Suosittelen itse kullekin samaa hei! Perehtykää talousasioihin ja opettakaa niitä omille lapsille!